|
Spectra on suomalainen, vuonna 1999 perustettu perheyritys. Huolehdimme suurimpien suomalaisten kauppojen ja kauppakeskusten tukitoiminnoista
ja varmistamme, että he pystyvät päivästä toiseen palvelemaan asiakkaitaan laadukkaasti hoidetussa ja asiakkaille miellyttävässä ympäristössä.
Hoidamme asiakkaidemme puolesta heidän ”mieliharmitöitään” ja ratkaisemme heidän jokapäiväisissä töissään vastaan tulevia ongelmia.
Tärkeintä eivät ole yksittäiset palvelut, vaan Spectralla asioiden osaaminen, sovittuihin asioihin sitoutuminen ja asiakkaan kuuntelu tulevat
aina ennen kaikkea muuta. Paneudumme erityisesti juuri niihin asioihin, joihin asiakkaamme tarvitsevat apua ja ratkaisemme mielellämme kaikenlaisia
vastaantulevia ongelmia, uusia ja vanhoja, koskivat ne sitten huoltoa, puhdistusta tai vaikka tilapäistä työvoimantarvetta. Vaadimme jatkuvasti
palautetta asiakkailtamme, otamme saamamme palautteen vakavasti ja kehitämme ja parannamme palvelujamme sen pohjalta jatkuvan parantamisen periaatetta
noudattaen.
Toimintamme lähtökohtana on aina asioiden hoitaminen kunnolla. Perheyrityksenä kunnia-asianamme on tehdä asiat aina sovitusti ja kerralla kuntoon.
Siten voimme kohdata asiakkaan silmästä silmään myös vuosien päästä.
Olemme hankkineet kaupan alan palveluiden yksityiskohtaisen osaamisen niin organisoinnin, johtamisen, käytännön toiminnan kuin tekniikankin osalta.
Huolehdimme osaltamme asiakkaan menestymisestä ja kannamme vastuumme osana kokonaisuutta. Panostamme yhteistyön osaamiseen ja aktiiviseen kehittämiseen.
Uskomme tehokkaan vuorovaikutuksen voimaan. Kokonaisuuden niin vaatiessa olemme joustavia. Yhtiötä on rakennettu tietoisesti kestävälle pohjalle; toiminnan
varmuus ja pitkäjänteisyys ovat yrityskulttuurimme kulmakiviä.
|